Omenalaakso / 09: Jättiläisen huippu
2024-12-04
Pelikerta 9
Delve: [wiki:e6UL06psmlkUKF3yuh7n|Jättiläinen]
Gi, Kreivi, Fynn S
yksyn Aamukuun loppu, 28.
- Säät menneet merkittävästi huonompaan suuntaan, syksyisämmiksi verrattuna hyvin kuumaan kesään. Lämpötilat parinkymmenen asteen tiimoilla. Kausi on nimensä veroinen. Omenat ovat vielä raakoja, vaikka poimittavissa, eivät vielä parhaimmillaan. Fynn, Kreivi ja Gi ovat lähdössä kompanjan varastosta, kun oveen koputetaan piispakjellmaisesti. Ovella onkin Inkvisiittori Augustus, synkkäilmeisenä
Inkvisiittori Augustus
- kuin marmorista veistetty sankari. kaavuissa. puhuu Etelän murteella. Inkvisiittorille tarjotaan sumpit. Kahveiden jälkeen jää on murrettu small talkin myötä. Hän kertoo, että on tullut ihan asialla: Koska Piispa Kjell on jättänyt fyysisen olomuotonsa, Omenalaaksosa on matalat mielialat. Hän toivoo, ettei kuulostaisi töykeältä ja hän uskoisi, että kyläläisten kannalta olisi parempi, että kompanja pitäisi matalaa profiilia. Sanottu kohdistuu erityisesti Fynniin. Inkvisiittori haluaisi, ettei kompanja kertoisi Pahuudesta mitään kyläläisille. Hän ehdottaa: Jos kompanja pystyy olemaan koko loppusyksyn ilman suurempaa meteliä, vastineeksi olisi sovittavissa yhteistyökuvioista. Syksyä on 2 kuukautta jäljellä. Hän toivottaa Aureliuksen siunausta ja poistuu. Fynn arvostaa inkvisiittorin epäsuoraa vihjailua
- Säätila on epävakaa kun kompanja lähtee liikkeelle. Kreivi nauttii luonnosta. Alkumatka on Omenalaaksoa, eli vehreää, sitten viljapeltoja (ruista, ohraa, juureksia). Sitten pelloista laidunmaiksi, missä näkyy vuohia, lehmiä, paimenliikehdintää.. Puolilta päivin kompanja saavuttaa rajapyykit. Kompanja nauttii rajasumpit. Sää tummenee hieman, tuulen tuodessa kylmää ilmaa. Fynn eräilee, löytäen tatteja ja laittaa niistä ruokaa. Niiden joukossa on ollut sappitatti, mikä vie ruoasta nauttimisen mahdollisuuden pois. Yö vietetään laavulla. Kreivi on vahdissa aamulla, kun alkaa satamaan
Syksyn Aamukuun 29.
- Sade on tasaista, ärsyttävää, tihkunkaltaista, mutta voimakasta, siltikään ei estä toimimista. Silta ylitetään. Kompanja on matkannut hyvän matkaa koilista kohdin, kun näkyy liikettä edessäpäin. Puskista pöllähtää kaksi aivan tuntematonta henkilöä sadevaatteissaan ja jalkajousien kanssa. He yllättäyvät vähintään yhtä paljon. Piki-ihoinen mies ja Kotkanenäinen nainen terävillä kulma- ja torahampailla.
- Vahvempitahtoinen. Toimii, kuin treenattu jalkajousiampuja. Kun seurueen virallisuus mainitaan, he jännittyvät. Seureet diskuteeraavat. Keskustelussa mennään kova kovaa vastaan. Tuntemattomat vaativat tullia. Niin kompanjakin. Fynn heittää kaksi kolikkoa tuntemattomia kohden. Kreivi loihtii Cantripin, se saa aikaan efektin mikä tuntuu siltä, että joku tulee kohti. Nainen reagoi ampuu taakseen. Kreivi laukaisee varsijousensa, mutta vasama ei lähde
- Lyhyen keskustelun perusteella kaksikko ottaa tarjotut kolikot ja vetäytyy takaisin pusikkoon. Puolen päivän aikaan sää muuttuu hyvin tuuliseksi. Kukkulat saavutetaan, mistä turvapaikka on haettavissa. Myrskyn merkkejä on ilmassa.
- Myrsky on päivän edesessä luonteeltaan huomattava. Kompanja kiirehtii kukkuloille. Etuna siitä, että Fynn ja Gi ovat käyneet alueella aiemmin tarjoaa luonnonsuojan, pienen luolan löytämisen. Tuuli ulvoo liki yli-inhimillisesti. Kreivi havaitsee, että jotain energioita on liikkeellä. Gi ehdottaa yhteislaulua. Kreivi jakaa viintä.
Syksyn Aamukuun 30.
- Aamulla maa näyttää siltä, että jättimäiset kynnet olisivat raapineet sitä, pohjois-etelä -akselilla. Kukkulat vaikeakulkuiset myrsyn tekemistä urista johtuen, matkanteko on hidasta. Toimintona Kreivi kirjoittaa myrskyn vaikutuksista ja havainnoista: Myrsky on luonteeltaan ilma- ja henkitaikuutta, eli kyse ei siis ole Pimeyden voimista, vaan luonnon taikuudesta. Myrskyn jäljillä, urilla maassa, on ennakoitava kaava, mikä auttaa maastossa kulkemisessa. Kompanja saavuttaa auringon laskiessa sen kukkulan, jolla Jättiläinen seisoo. Yöpyminen tapahtuu. Fynn kuulee etäältä rinteiltä menninkäismäistä ääntelyä
Syksyn Päiväkuun 1.
- Ilmassa kevyttä sumua, muutama pilvenhattara, tuulta ei ole lainkaan havaittavissa. Kompanja nousee kärrynlevyistä polkua ylöspäin köyttäytyneenä yhteen. Myrsky on irrottanut sammaleet ja muut kivipolun päältä. Polku on luonteeltaan siis rakennettu kulkuväylä, yhden hevosen ja kärryjen leveydelle. Polulla jo aiemmin ollut sortuma on laajentunut, nyt se on 10 metriä pitkä. Sen keskipaikkeilla on jo tuttu onkalo.
- Kompanja vetäytyy ja lähtee kiertämään toista kautta, etsien uutta reittiä ylös. Kukkula vaikuttaa hyvin puolustettavalta paikalta. Kun kompanja on päässyt noin puoleen väliin kiertoa, kuulu rasahdus ja sen jälkeen jokellusta, mitä seuraa jonkin putoaminen. Se on Menninkäinen, joka on tippunut kuolemaansa, jostain käsittämättömästä syystä
- Ylhäällä näkyy kolme Menninkäistä lisää
- Sitten kaksi, kun yksi niistä heitetään Fynniä kohti, ohi. Kompanja jatkaa eteenpäin ja ryhtyy nousemaan rinnettä pitkin. Kompanja savuttaa laen. Kukkula nousee Jättiläisen osalta noin vyötärön korkeudelta.. Laella on mekastamisen jälkiä, paikalla on ollut 4-5 Menninkäistä retostelemassa runsaasti. Niitä ei nyt näy. Jyrkkä, mutta kiivettävä pudotus Jättiläisen juurelle ja selkäpuolelle löytyy.
- Jättiläinen on selvästi patsas, poistaen pohdinnan sen luonteesta.. Kreivi tutkii Patsaan maagisuutta, muttei aisti sitä siitä. Sen sijaan jossain on jotain magiaa, mitä ei ole paikallistettavissa. Kompanja laskeutuu Jättiläinen juureen ja Kreivi aloittaa mystisten rituaalien tekemisen. Jättiläisen juurella on oviaukko, missä näkyy jäänteet puuovesta. Kreivin rituaali antaa hänen aistii magiaa uudemman kerran. Selviää, että Jättiläinen ei ole maaginen. Jossain sen sisällä on jotain yksittäisiä ilmentymiä taikuudesta. Oven takana on ainakin valotaikuutta.
Oven takana:
- 40 m halkaisijaltaan, ympyränmuotoinen tila, missä aksi huomionarvoista asiaa:
1.) Kiviportaat, mitkä kiertavat reunustaa ylöspäin, soihdunvalon kantamattomiin. Reilun leveä. Kaiteen paikat löytyvät yhä, kaidetta ei
2.) Tavarakasa keskellä huonetta: Pensaita. Risuja. Ohuita puita. Tosi vanhoja huonekaluja
- Kreivi aistii magiaa sekä kasan suunnalta, että ylhäältä. Kompanja aloittaa nousemalla ylös. Mitään ei kuulu ylhäältä. Kiviportaikko muuttuu metalliportaikon oloiseksi, tukeva tukikehikkö, kiertyen keskemmälle rakennetta. Siinä on myös kaiteet. Kun metalliportaikkoa on kuljettu, ylhäällä näkyy syvennys, eli kierreportaat päättyvät kattoon.
Tukeva metalliovi
Yleishuomio: Tukirakenteissa on soihdunpaikkoja
Ovi on hyvässä kunnossa. Raskaan oloinen. Ei kirjoituksia. Oven takaa kuuluu menninkäismäistä kuorsausta, noin 7 seitsemän menninkäisen kuorsaus. Gi sytyttää soihdun ja asettaa sen seinän pidikkeeseen
Kompanja laatii suunnitelman. Se on kaoottinen. Soihtu on Kreivillä. Fynn avaa oven. Kirkas iltapäivän auringonvalo kohtaa hänet. Ovi avautuu patsaan tarkkailutasanteelle
Tasanne:
- 15 m halkaisijaltaan. Reunoilla on 0,5 m korkeat seinämät. Seinämiä vasten on Menninkäisiä, 7. Gi astuu ovesta, heittelee ruokaa vasemmalle päin siirtyen askeleen eteen ja vasemmalle. Kreivi saapuu ovelle ja loihtii Cantripin, mikä ei toteudu toivotusti
Taistelu alkaa. Ja loppuu.
- Jättiläisellä on valomagian lähde pään kohdalla. Sen magiaa huokuva kristalli otetaan matkaan.
-Alhaalla, tavarakassassa on: hapon tuhoama kaali. miniatyyri Jättiläisestä
- Magian lähde on lattiassa olevan luukun takana, mikä jää tutkimatta
- Hevosenkenkä asetetaan Jättiläisen sisääntuloaukon ovelle estämään Menninkäisiä
- Kompanja pääsee turvaan
- Kreivi havaitsee, että Jättiläinen ei ole majakka siinä mielessä, että se valaisisi ympäristä. Sen sijaan se on viritelmä, millä voi lähettää kohdistetun kirkkaan valon kahteen suuntaan. Molemmat ovat suurin piirtein pohjoiseen päin, hieman eri suuntiin.
- Ensimmäinen on samalla korkeudella Jättiläisen kanssa. Toinen on hieman alaspäin kohdistettu.
- Kyse on enemmänkin viestitorni.
Aarre:
- Miniatyyri, 100 sp (taidokas kivipatsas Jättiläisestä), myydään ja se jaetaan siten, että 25 sp Company Ledgeriin, 25 sp matkaseurueen jäsenille
- Maaginen kristalli Jättiläisestä, siirretään Varastoon (ks. varasto-omenalaakso)
- Lisämaininta: Maaginen myrsky ei iskenyt Omenalaaksoon asti, vaan on vaimentunut nopeasti rajan ylittämisen jälkeen