Omenalaakso / 32: Pohjoinen temppeli

2023-02-02

Matkanteon aloittelua Perunakellarissa, tunkkaisten perunoiden ja Kreivin hajuvesien vellovassa atmosfäärissä.

Ovelle kolkutetaan. Fynn menee avaamaan ja saa syliinsä kolme karnevaalinaamioista Tyyppiä, joista kaksi yrittää ottaa käsistä kiinni ja kolmas nirhata Fynnin pernaa puukolla. Fynn reagoi vasaralla ja tipauttaa yhden, toisen lähtiessä pakosalle mutta kolmannen tuikatessa puukolla.

Kreivi saa huikattua false friendshipillä kolmannen juoksemaan takaisin, puukon kanssa. Elia sai piiloteltua pottunsa suojaan ja tulee myös ovelle heittoveitset kädessä. Fynn ottaa kolmannen hyökkääjästä kopin vasaralla, ja Tyyppi jää siihen.

Kolmikko raahataan sisälle jatkotutkiskeluja varten. Keitä hittoja ja miksi? Yhdeltä hepulta löytyy kaapujen alta kirjepaperi johon on merkattu Perunakellarin osoite. Elia tunnistaa yhden kolmikosta ehkä jostain markkinoilta, vartijan tai muun roolissa. Kreivi ehdottaa kilpailevaa perunakartellia.

Elia ehdottaa markkinapaikalla käyntiä muistin verestämiseksi, ja Kreivin mielestä sitä kautta voidaan mennä lähtiessä kohti temppeliä. Kreivi heiluttelee käsiänsä ja Fynnin haava sulkeutuu kuin ... taikatempusta.

Markkinatori. Paikka heräilee päivään, myyjät rakentelevat kojujansa. Elia on nyt aika varma että häiskä oli joku torin vartijoista. Eliasta tuntuu siltä että tietää jotain, mutta ei ole ihan varma mitä. Pian selvenee että vartijat pitävät kompaniaa enemmän silmällä kuin ennen, ja muutama katoaa jonkun kojun taakse. Kompania seuraa. Kaksi vartijaa pukeutumassa samanlaisiin peesseihin kaapuihin ja maskeihin kuin aiemmat ja edesmenneet tyypit. Käsissä pitkät puukot.

Kreivi heittää false friendshipin ja on että "heijj kaverit!". Toinen laittaa hämmentyneenä veitsensä pois, ja toinen ottaa puukon tanaan aikomuksenaan tuikata sen kreiviin. Kreivi siirtyy Fynnin taakse.

Fynn komentaa veitsityyppiä kuin lammaslaumaa lähestyvää koiraa. Tyyppi pysähtyy harkitsemaan elämänvalintojansa ja nostaa kädet ylös. Kreivi tulee taas esille ja loihtii jälleen false friendshipin, joka ei tartu.

"Teidän kaverinne tulivat tapaamaan meitä, joku väärinkäsitys?" "Teidän pitää kuolla!" "..Miksi?" "Koska olette sorttia joka kuolee, ulkopaikkakuntalaisia! Uhrilahja!" Eli Laurelinelle uhrilahjoja. Kiva. Se sama Kuolema joka ehdotteli Fynnille tosi hämäriä sopimuksia, toisinkuin oravat.

Keskusteluja poliittisista järjestelmistä, kapitalismista ja kuolemasta. Viimeksimainitun kohtalla Fynn sanoo istuttaneensa itse useita sieluja seuraavaa kiertoa varten, ja tässä kohtaa Kreivin false friendship katkeaa kuin veitsellä. "Oravan kätyri!" Taas juoksevat Fynniä kohti.

Elia heittää veitsellä joka kilpistyy panssariin. Fynn ottaa samalla heilautuksella molemmista kopin vasaralla.

Tässä kohtaa kaupungissa on jo viisi uutta ruumista. Torilla lojuvat laitetaan kätevästi kojun pressun alle. Jotkut vartijat katselevat tilannetta mutta eivät tee mitään.

Kaupungilla näkyy kujilla enemmänkin kaapunaamiotyyppejä. Kreivi ehdottaa naamioitumista samoihin kaapuihin että kaupungista ylipäätään pääsee pois. Seurue palailee päämajallensa hakemaan kolmea vapautunutta vaatetusta. Perunakellarin ovi on auki, ja ketään ei ole missään.

Lukon saa sisäpuolelta auki, ja ruumiit olivat sisällä. Voiko olla että kaupungissa ei ole (aikaa?) kuolemaa? (Kreivin selvitellessä asiaa, selvisi että kaupungissa tosiaan ei ole kuollut tai syntynyt ketään)

Kompania pääsee kaupungista pois, ja vetää henkeä Fynnille tutun tammen alla. Matka jatkuu kohti vanhaa temppeliä. Piikkiköynnösten alue. Matka on hankalaa riipimistä. Elia on auttavinaan veitsillä Fynnin mäiskiessä köynnöksiä vasaralla. Pusikossa kaikuu sellaisia kirosanoja joita säästellään vain merkkipäiviin ja erityisiin tapahtumiin. Ilta laskee. Kreivi ja Elia aistivat että paikassa on vähän pahaenteinen viba.

Jossain lähistöllä saattaisi olla pimeystaikuutta. Elian on aika varma että pusikossa liikkuu kaksi jotain, jotka hohkaavat pimeysmagiaa. Lähestyvät. Kompania katselee vähän puolustusasemia. Elia sanoo suojaavansa muita ja kiipeää korkean kiven päälle. Kreivi preppaa sotkemaan ensimmäisen kohtitulevan loitsun, koska hiippailijat tuntuvat olevan maagisia olentoja.

Fynn näkee hämärässä jonkin punaisen kekäleen joka leijuu ilmassa. Ja toisen. Vaikuttavat kiertävän leiripaikkaa kuin petoeläimet. Puolisentoista metriä pitkiä hahmoja, jotka liikkuvat lentäen tai leijuen. Pitkiä vaakasuunnassa.

Elia ottaa aloitteen aikeena heittää veitsellä heti kun siihen on tilaisuus. Toinen olennoista kaartaa lähemmäs ja Elia hyökkää. Ei osu, veitsi päätyy jonnekin lähistölle. Olennon ruumis kääntyy osuman suuntaan mutta silmä ei herpaannu. Ruumiista läjähtää esille läjä jalkoja, ja olento kirskahtaa kutsuäänen. Olento nousee pystyyn. Turkoosi kalanpää, ja avoimesta suusta alkaa kehittymään säkenöiviä salamoita. Sähköversio haukikäärmeestä?

Fynn ja Kreivi erottavat leiristä vain salamointia, ei olennon yksityiskohtia. Elia huutaa kiveltä varoituksen että ovat haukikäärmeen tapaisia. Fynn muistuttaa kreiviä haukikäärmeen herkkyyttä cantrippeihin, ja kreivi loihtii vision paremmasta eväshetkestä toisaalla.

Sähkökäärme kärventää Elian aiemmin heittämän heittoveitsen. Kreivi onnistuu luomaan tökerön harhamaalin.

Toinen käärme lipuu nuotiopaikan läheisyyteen. Makkaramainen, puolitoista metriä pitkä, turkoosi ahvenen pää ja yksi punainen hehkuva silmä toisella puolella päätä. Loppu pää pyörii silmän ympärillä. Hämähäkkimäiset raajat säkenöivät sähköä. Koko otus leijailee.

Fynn saa nakkikioskitappelu-reaktion ja rynnii kohti, lyö, ja otus kuolee. Jäljelle jaa vain ohut ruipelo ranka jonka Kreivi haluaa viedä kokoelmiinsa.

Elia inspiroituu Fynnin suorituksesta ja heittää veitsellä intoa täynnä. Elia osuu suoraan silmään, ja otus romahtaa kasaan. Elia on sanaton.

Kreivi nirhaa pienen palan raadosta ja heittää sen nuotioon nähdäkseen mitä tapahtuu. Notskista rätisee sähköä. Elia uhraa säkistään kolme siemenpottua ja laittaa käärmeen jämät niiden tilalle.

Uhkaavat ja pahaenteiset tuntemukset katosivat viimeisen otuksen kuollessa. Nuotiomakkarat kärisemään ja lepoa. Kreivi ja Elia ottavat vahtivuorot, ja antavat Fynnille täydet yöunet koska virkeät muskelit ovat parhaat muskelit.

Tarkemmalla syynäyksellä tuntuu että otuksen lihassa itsessään on taikuutta. Fynn kysyy voiko tuota kuivalihaa syödä. Kreivi tarjoaa pientä palaa, mutta Elia ei halua riskeerata lihaskimppua kesken reissun.

Yö. Elian vahti. Taivaalta putoaa tähti jonnekin etelään. Sama tähti jonka luona outo, vaelteleva tähti on sinkoillut. Kiinnostavaa. Aamu koittaa ja matka jatkuu. Fynn muistaa reitin suurinpiirtein, ja maahan vajonnut tai hautautunut temppeli löytyy. Temppeli näyttää kauniilta aamuauringossa.

Sisäänkäynti löytyy kuopasta, ja portaikko jatkuu oviaukosta ylöspäin. Hyvin siististi leikattua kiveä ilman kaiverruksia. Samat kaksoisovet kuin aiemmin. Kirkon auringon ja kuun symbolit, mutta hopeisena ja kuu isompana kuin tutuissa symboleissa.

Lattialla on tuoreehkoja jalanjälkiä, vain syvemmälle sisäänpäin. Yksi kulkija.

Pariovien avautuessa niiden takaa tulvii valoa. Huone, noin 20x15metriä. Suoraan vastapäätä ovia on alttari jossa sekä kuu- että aurinkopatsaat. Seinissä metallikuviointia, takaviistoon nurkissa ovet. Huoneessa leijailee vahva tuoreen suitsukkeen tuoksu. Alttarissa on vaskisessa maljassa tuoreehkot tuhkat. Jalanjäljet näyttävät johtavan vasemmalle ovelle. Ovi aukeaa suitsukkeen poltolla. Patsaat hehkuvat vähän kirkkaammin, ja molemmat ovet naksahtavat.

Pieni 3x3m huone. Toisella puolella samanlainen ovi, ja maassa lyyhistynyt ruumis. Ehkä sivistyneistöä. Ei työläinen. Vaatteiden perusteella johonkin oppineeseen tai taikuuden käyttäjään. Akateemista kaapumeininkiä. Ehkä enemmän Omenalaaksomaista muotia, ei Hämäränpään näköistä.

Lootataan kunnioittavasti. Matkatarvikkeita, pitkä miekka, rahapussi (40sp, Elia nappasi heti), ja kaksiosainen kartta. Toinen osa temppelin sijainti ja lähialueita, ja toinen osa näyttää olevan tarkka reitti tulisen seinän läpi . Ruumis on reijitetty ja seinissä on vastaavia reikiä. Lukkoansa. Kreivi proppaa kalmon - kunnioittavasti - seinässä olevia reikiä vasten, varuiksi. Oven yllä on päivämäärä, ja taas kirkkolatinaa, eli pitäisi tietää oikea yhdistelmä näiden perusteella. Kreivi on tietävinään ja kääntää symbolin täyteen kuuhun. Lukko aukesi. Kreivi on itsekin yllättynyt.

10x20m huone. Toinen ovi näyttäisi olevan samalla seinällä toisessa päässä huonetta. Korkea huone, jostain tulee valoa. Oikealla, vastakkaisella seinällä tuntuu liikkuvan ilmassa jotain. Jokin alue hohkaa purppuraa valoa. Henki- eli elementtitaikuutta.

Alueen yläpuolella leijailee metallinen, piirteetön kuula. Kreivi hokaa että sehän lentää, ja on heti sotkemassa mitälie voimaa joka pitää kuulaa ylhäällä ennenkuin kuula tekee jotain. Kuula kolahtaa maahan ryminällä.

Kuula on nyt maassa eikä tee vieläkään mitään.

Kreivi menee tutkimaan purppuraista allasta. Sen läheisyydessä tuntuu henkitaikuutta, ja olo tuntuu vetreämmältä. Elia kysyy mitä voisi käydä jos Kreivi koskettaisi sitä. Ei suostu, mutta Kreivi leikkaa palan sähkökäärmemakkarasta ja heittää sen altaaseen. TIETEEN PUALESTA.

Koko huone kylpee yhtäkkiä vahvassa purppuraisessa valossa, ja kaikki tuntevat karvojen nousevan pystyyn. Kreivistä tuntuu että se mitä heitti juuri altaaseen ei ollut hyvä juttu, eikä sen sisältämä taikuus kuulu tänne. Kreivi heitti juuri pimeysmakkaran pyhän voiman kehtoon, suurinpiirtein.

Kreivi miettii olisiko toisessa huoneessa pimeää magiaa täynnä oleva allas johon heitellä asioita. Fynn ei kannata pimeää magiaa täynnä olevaa lihapalaa heitettäväksi pimeää magiaa täynnä olevaan altaaseen.

Seuraava ovi. Tätä lähestytään etätekniikalla köyden avulla. Mitään ei tapahdu oven auetessa. Käytävä, kolmisenkymmentä metriä. Taas ovi, tällä kertaa pimeällä kuulla merkattu. Puolivälissä lähtee sivukäytävä. Kompania päättää tarkistaa sivukäytävän, koska aarrekammiot ovat aina sivukäytävissä, kuten myös selustaan hiipivät örmyt.

Ovi. Astronomisella kuvioinnilla. Planeettojen liikettä tai muuta vastaavaa. Kreivi tietää perusteet eli maa on litteä kiekko. Kuviossa kiertää kaksi paria palloja, joista toinen on pimeä aurinko ja pimeä kuu, ja toinen on pimeä aurinko ja kuu. Monimutkainen kiertomekanismi.

Kompanialle on opetettu tästä vain puolet, eli aurinko ja pimeä kuu.

Lattiassa on ritilöitä, jokin viemärin oloinen. Ritilän alla kimaltaa jotain. Sormus, hyvin sulaneessa kädessä. Ansa siis syövyttää jos ei ole kuunnellut oppitunneilla.

Kreivi harkitsee lukkoon ajatusta jossa pimeä aurinko on aina piilossa, samalla kun loihtii itselleen kivisen kehon varmuuden vuoksi. Hiekka kietoutuu Kreivin ympärille. Ei täydellinen, ei huono. Kreivi ottaa riskin tieteen nimissä, valitsee selestiaalisessa järjestyksessä syystasauksen juhlapyhän ja kääntää kahvasta.

Kreivi sukeltaa väistöliikkeen happoaallon tieltä, kohti korttia pelaavia Eliaa ja Fynniä. Kertoo eliminoineensa yhden vaihtoehdon kahdestatoista.

Elia väittää saaneensa shakkimatin korteilla. Fynn kieltää asian ja jatkaa peliä siitä huolimatta.

Kreivi arpoo seuraavaksi talvipäivänseisauksen, ja köyden ovenkahvaan. Elia katsoo salaa Fynnin kortit noustessaan auttamaan kompanian tieteilijää. Ovi aukeaa. Huone. Taas 10x20m. Kaareva seinä oven puolella. Huoneessa on aivan pirullisen kuuma, koska huoneen keskellä palaa roihuava nuotio. Siinä ei oikeastaan pala mitään, mutta sen pohjalla näyttää olevan jokin kaasuhanan tapainen. Maaginen tuli. Hehkuu valoa ja lämpöä ja hyvin paljon magiaa.

Kreivi haluaisi kokeilla taas disruptoida magiaa. Elia on epäileväinen sen hyödystä ja kannattavuudesta.

Huoneessa ei ole sinänsä mitään, mutta seinät ovat jälleen täynnä kaiverrusta. Kolme ovea, sivuovissa vaalea ja musta aurinko. Yhdessä ovessa ei mitään. Kreivi avaa vaalean auringon oven. Fynn avaa tyhjän oven. Siinä tosin ei ole edes kahvaa, joten vain kreivi avaa oven.

Kreivin avaaman oven takana n. 15 metrinen käytävä. Huikkaa Elialle että turvallista avata ovi. Samanlainen käytävä.

Elia menee ensimmäisenä. Elia ei yleensä koskaan mene mihinkään ensimmäisenä. Holvikaari, ei ovea. Huone. Huone on täysin tyhjä, 10x20m. Elia haistelee taikuutta. Vain ilmaa.

Kompania tarkastaa kirkkaan auringon käytävän. Samanlainen holvikaari, ja huone. Luonnonkiveä, kylmä, ja pimeää. Maataikuutta.

Kreivi huudahtaa "aha!", kävelee aiempaan huoneeseen ja kaataa kahvattomalle ovelle vettä. Veden tullessa huoneeseen esille, tuli sammuu ja samasta putkesta alkaa pulppuamaan vettä. ..Toisesta huoneesta haetaan pussillinen ilmaa, ja vedentulo lakkaa.

Fynn ottaa valokristallin repusta ja sytyttää sen. Seinät vetäytyvät, ja putkesta alkaa tulemaan jälleen liekkejä.

Elia kokeilee loihtia kylmän kosketuksen yleisesti huoneeseen. Liekki sammuu, kivimuodostelmat palaavat takaisin.

Yksi taikuuden tyyppi on kokeilematta. Kreivi yrittää imeä voimia pois eikä tuoda lisää. Kreivistä tuntuu että jotain meni ehkä rikki mutta palasi takaisin. Koko mekanismi tuntui pysähtyvän vain hetkeksi.

Kompania arvelee että koko paikka on tietoa ja ymmärrystä vaativa testirata joka täytyy läpäistä jotain varten. Kompania backtrackaa käymättömään huoneeseen, jossa edellisellä seikkailulla kuoli lentävä kuulima. Kreivi päästelee "täydellistä!" ja "ahaa!" huudahduksia.

Kreivi käy ottaamassa talteen henkitaikuutta ja kippaa sen ulos keskushuoneessa, jonka keskielementti muuttuu henkitaikuudeksi. Elementtien järjestyksestä saadaan selko. Valkea aurinko on tuli, musta aurinko on maa, valkea kuu on vesi, musta kuu astraali, ja keskushuone ilma. Tyhjään oveen ilmestyy kahva. Nyt vedetään.

Portaat alaspäin isoon halliin, joka on selvästi temppelin päähalli. Seinillä on kauniita freskoja ja katosta näkee taivaan vaikka sen pitäisi olla umpikiveä. Näyttää auringon temppeliltä, paitsi että freskoissa on kuvattu yksityiskohtaisesti maailman kosmologiaa faktoina eikä kirkollisena sensuurilla. Kirkon mielestä tämä olisi äärimmäistä kerettiläisyyttä - ei pimeys- tai valotaikuutta, vain elementtejä ja aurinko on yksi niistä. Tasapäisiä voimia. Kultaisia papin sauvoja ja muuta kirkollista varustusta.

Puolipäivä koittaa. Sen pienen hetken aurinko paistaa sisään ja paljastaa tiettyjä kohtia joissa voisi olla vielä jotain.

Lähtiessä suljetaan systeemit takaisin lukkoon ettei paikalle eksy sotkijoita kuoleskelemaan ja haittaamaan tulevia Tutkimus Operaatioita. Kompania palailee takaisin Hämäränpäähän jossa edelleen paikalliset tuntuvat pälyilevän, mutta kukaan ei ole ainakaan heti tarjoamassa puukosta.

40sp, rautasormus (maaginen). 320sp arvosta kultaa

Omenalaakso

Them Deeper Bones, Omenalaakso -kampanjawiki

Paikka

Pelikerta

Pelaajahahmo

    Sivuhahmo

    Muu

    Luokittelemattomat