Seurue lähtee itäänpäin, aikomuksena kiertää Hämäränpäätä myötäpäivään ja kohti ehkä-temppeliä lounaassa.

Maisema on peltomaisemaa, alueella on hyviä teitä ja mitään mystistä ei käy. Iltaa kohden peltomaisemat muuttuvat hankalaksi kuljettavaksi ruhjemaaksi. Maa on kuin rutistettu piikeiksi ja rypyiksi, ja tuntuu väärältä.

Saran mielestä maastossa on magian jäänteitä, ja kilometrejä etelään tuntuu magian huokumista tulisen rajan suunnalta. Maisema on luonnollista kiveä ainakin nykypäivänä, mutta erään pienen puun lehvästössä hehkuu jotain pimeää magiaa.

.. Orava.

Mutustelee jotain pähkinäntapaista eikä pahemmin kiinnitä huomiota, paitsi tervehtii Fynniä takaisin, sanallisesti.

Fynn kysyy oravalta miksi maasto on tällaista. "Noh, kun tuo etelän raja tuohon tuli niin johonkin sen maan piti mennä."

Oravalla puhuu viskibassolla. Sen mielestä on typerää olla oravien ystävä.

Orava kysyy tupakkia, ja Fynn tarjoaa piipputupakkaa oravan pitelemälle lehdelle, jonka orava käärii näppärästi ja laittaa palamaan.

Henkosten jälkeen orava ottaa käteensä stiletin ja kysyy rahaa.

Fynn kieltäytyy, ja orava pistää stiletin pois ja katoaa puuhun, ja katoaa.

Eksistentiaalisia oravateorioita kuoleman olemuksesta. Jos kuolleet sielut pitää istuttaa, tuleeko ne oravina takaisin? Onko kaoottisen magiarajan läheisyys vaikuttanut niin että tämä jäi vähän ihmiseksi? 

Yö saapuu. Sara ottaa ensimmäisen vahdin.

Pilvinen yö, tähtiä ei näy. Sara herättää Fynnin rauhallisen alkuyön jälkeen. Fynn huomaa että jotain on erilailla, lähinnä oma olo on erilainen. Vähän kuin heräisi terveempänä kuumeen jälkeen.

Tältä ei ole tuntunut pariin viikkoon, eli yhtä pitkään aikaan kuin ollaan oltu Hämäränpäässä.

Joku kupla siis kaupungin yllä on, kaikkien viitteiden perusteella.

Matka jatkuu, ja maasto on hyvin vaikeakulkuista. Hyvin rikkonaista, ruhjottua ja maasto on pelkkää isoa kivimurkulaa.

Sitten kun maasto muuttuu, se muuttuu kaiken peittäväksi köynnökseksi.

Kulkeminen vaatii puukkoa ja järeitä raivausotteita. Kevyttä vitsailua että köynnös ei sentään yritä metsästää meitä.

Edestäpäin kuuluu kiroilua ja mutinaa, ja toinen rauhoittelevampi ääni.

Sara huikkaa että voimmeko auttaa, ja vastaus on lähinnä muriseva kysymys että kuka ja mitä.

"Olen Sara, maailmanmatkaaja ja tutkija!"

Kaksi hahmoa lähestyy. Alfons ja Dot.

Toisella on aatelismiehen näköä. Toinen on nuori ja palvelijattaren oloinen.

Kehuu että onpa kiva nähdä sivistyneitä matkalaisia, kirkkolatinaksi.

Ovat ilmeisen eksyneitä, oletettavasti usealla tavalla. Haluavat tietää missä ihmeessä ovat. Tämä vaatinee leirinuotion ja aikaa ja kärsivällisyyttä.

Dot vaikuttaa epäilevältä ja pitää kättä miekan lähellä.

Fynn kysyy että mistä ovat lähtöjänsä, että osaisi ehkä kertoa mihin suuntaan ja miten pitkälle ovat päätyneet.

"Me olemme Kultaisen Kantonin tutkimuskompanja"

(Kultainen Kanton, niin pitkälle Omenalaaksosta etelään kuin rajoja pääsee, ja pitäisi olla yhtä suurta rauniokaupunkia. Vrt. Kreikka.)

Olivat kuulemma kävelleet portista ja päätyneet tänne. 

Aatelinen, noheva sankarismies, ei ole ihan varma missä se portti tällä puolella oikeastaan on koska innostuksissaan lähti juoksemaan. Löysivät itsensä jostain ylhäältä.

Kertoilee tutkimusreissuistansa kotopuolessa. "Olemme jo kolmannella tasolla kaupunkia", eli Kantonin rauniokaupunki jatkuu alaspäin ja sieltä löytyi portti tänne.

Sara kysyy että ovatko törmänneet kommunikoiviin tyyppeihin, ja herättää hämmennystä. Aihe on selvästi vähän sellainen että pitääkö tästä puhua.

Kantonin puolella juoksemisen syynä oli, että olivat löytäneet pienen liskon näköisen patsaan, ottaneet sen löytäjän oikeudella kyytiin ja patsaan omistajat lähtivät perään. Kovin tuttu lähtökohta.

Liskopatsaassa on vesimagiaa.

Fynn tunnistaa luonnon äänissä ikäänkuin joku vislaisi eläimen äänellä.

Reilun metrin korkuinen lisko materialisoituu tyhjästä vähän matkan päässä. Fynn yrittää perustella että liskot saattaisivat olla arvokas liittolainen ja josko herra aatelinen harkitsisi patsaan omistussuhteita uudestaan.

Selkeän, kääärsivällisen ja pitkän perustelun jälkeen Alfons suostuu luopumaan patsaasta, ja antaa sen kompaniaa tarkkailleelle liskolle. Liskotyyppi1 katkaisee yhden köynnöksen joka on ollut pingotettuna niin, että sen katketessa kompanjan ja liskon välissä olevat pilarit sortuvat.

Miinoitettu väylä jos joku olisi hyökännyt. 

Joka puolelta kuuluu vihellyksiä ja kipitystä poispäin.

Leiri laitetaan pystyyn kaatuneiden pilarien juurelle. Sara ja Alfons ottavat ensimmäisen vahtivuoron, ja Alfons pilkkii jo ensimmäisellä tunnilla.

Alfons on vahvasti keski-iällä kriisiytynyt aatelinen joka on lähtenyt seikkailemaan ostetulla luvalla. Yksi keskusteluista Saran ja Alfonsin välillä kääntyy siihen että Alfonsilla on kompassi, joka on melkoinen harvinaisuus. Pohjoinen on kompassin mukaan päinvastaisessa suunnassa.

Väliaika: Anekdootti siitä miten Alfons kävi huutokaupassa ja osti kompassin.

Sara kertoo anekdootin kristallipallopuhelimista. Alfons on magiasta täysin kujalla, ja muutenkin vain seikkailemassa.

Fynn ja Dot juttelevat. Menninkäisiä on etelässäkin, ja Kantonin kaupungin sokkeloissa liskoja.

Orava ilmestyy jostain ja käy nukkumaan Alfonsin viereen. Fynn varoittaa Dotia että tuo ei ole ehkä hyvä merkki. Dot säpsähtää ja herättelee Alfonsia, joka ei herää. Eikä hengitä. Ei pulssia.

Vasen käsi näyttää mustuneelta. Patsas oli ilmeisesti tosi huono asia pidellä kädessä.

Dot katsoo omia käsiään jotka ovat myös vähän tummuneita. Sara yrittää saada selkoa mitä on tapahtumassa. Vesitaikuutta.

Fynn pohdiskelee Saran suuntaan maallikkona että voiko taikuutta huuhtoa toisella, jos valotaikuudella voisi pyyhkiä toisen pois.

Sara kippaa omaa voimaansa Dotia vaivaavaan vaikutukseen, ja tuntee että jotain vaikutusta voisi ehkä olla. Sara kokeilee lisätä kaatamalla omaa voimaansa. Jokin vaikutus, mutta ei mitään tietoa millainen.

Saran mennessä nukkumaan Dot tekee viimeisen voitelun Alfonsille, hyvin kirkollisilla riiteillä.

Aamu sarastaa. Sara herää ja huomaa valkoisen liinan siististi laitettuna Alfonsin päälle. Lähistöltä löytyy leskenlehti jonka Sara laittaa lakanan päälle.

Dot näyttää pidättelevän raivoa. Sanoo tarkkaan mietityllä äänenpainolla että te ette tunteneet häntä, eikä teidän pitäisi näytellä niin.

Matka jatkuu länteenpäin. Köynnöksen peitossa löytyy pyramidimainen, maahan painunut rakennelma jonka katto on lähes maan tasalla.

Kompania etsiskelee yhdessä sisäänkäynnin tapaista.

Logiikan sanelema reitti löytyy pyramidin yhden sivun keskeltä, eteläpuolella. Ei ovia, tunneli, täysin köynnöksen peittämä.

Köynnös on kutoutunut niin että sen takaa ei saa käytävää esille ilman väkivaltaa, mutta se peittää vain käytävän suun jatkumatta sisälle pimeään.

Dot ottaa Saralta soihdun kannettavaksi.

Käytävässä virtaa ilmaa, ja se on viileää.

Ensimmäinen käytävä on siististi leikattua isoa kiveä, ilman kaiverruksia tai merkkejä, ja viettää loivasti ylöspäin kunnes jatkuu portaina jotka päättyvät kaksoisoviin. Ovissa on kirkon pyhä auringon ja kuun symboli. Hopeinen, painottuu kuuhun, muuten ei suuresti eroa eteläisempään nykykirkkoon.

Dot viittaa auringonjumalaan Aureliuksena.

Ovet aukeavat portaikon suuntaan, ja sisältä hohtaa samantien valoa. Päivänvaloa, vähän heikompaa kuin ulkona.

Sisällä on pienehkö huone, 20x15m, ja oven vastakkaisella puolella on alttari jossa hohtavat sekä auringon että kuun patsaat.

Seinissä on metallireliefejä jotka heijastavat valoa, ja huoneen takanurkissa ovet molempiin suuntiin.

Sara tutkii alttarin patsaita. Niissä on valomagiaa, kaikkien ei niin suureksi yllätykseksi.

Huomiona: Molemmat patsaat hohkaavat samanlaista valoa, myös kuu.

Alttarin keskellä on myös vaskinen malja jossa on paljon tuhkaa ja nokea.

Sara laittaa maljaan vähän köynnöstä ja sytyttää se. Se palaa enemmänkin valolla kuin liekillä, ja jostain kuuluu naksahdus. Naksahdus tuli oikean (kuun!) puoleiselta oven suunnalta.

Dot kertoo että he ovat kohdanneet nelihaaraisia piikkejä joskus

Ovi vedetään auki ja Dot kurkkaa sisään. Karmissa on reikiä joita Dot osoittaa. "Näettekö nuo reijät tuossa? Ne ovat olleet lukkoja"

Seuraava ovi, jossa on iso pyöritettävä avauspyörä ja paljon kuusymboleita.

Oven reliefeissä löytyy kalenteri joka kuvastaa vuodenkiertoa. Neljä kuvaa kuun vaiheista, ja kuun edessä on liikkuva laatta jota voi siirtää tiettyyn vaiheeseen joko kuusymbolin edestä tai takaa. 

Kuvat ovat timanttimuodostelmassa joka ei kerro kenellekään mitään. 

Kuut laitetaan järjestykseen jossa täysikuu on ylimpänä, vähenevä oikealla, alimmaisena uusi kuu ja vasemmalla kasvava kuu.

Dot pyörittää kampea joka pysähtyy kahdeksasosakierroksen kohdalla. Jostain kuuluu klik.

Naksahduksen myötä kampi palaa alkuasentoonsa ja kuun vaiheet resetoituvat.

Kuvio käännetään ympäri, ja kampi ei liiku ollenkaan. Jostain kuuluu jännittyvä ääni joka ei kuulosta kivalta.

Kalenteria ja reliefejä tutkitaan tässä kohtaa uusiksi, harkitusti. Kuvioinnissa on koko vuoden kulku auringon osalta pimeine kuineen, ja vuoden kulku kuun osalta kuukausittain eli nopeammin kuin auringon sykli.

Kuusyklissä näytetään pimeä kuu osana kuukausittaista sykliä. Nouseva ja laskeva kuu eivät ole sirppejä, vaan vierekkäiset valkea ja pimeä kuu.

Tämä laitetaan oveen, ja kampi pyörähtää vapaasti. Avautuvat lukkosysteemit kolisevat auki, ja ovi liikkuu.

Mikään ei räjähdä, syökse happoa, ammu nuolia tai paisko teriä päin naamaa. Tai karhuja.

Uusi huone, 10x20m ja niin korkea että kattoa ei hahmota heti. Kaikuu.

Kosteaa. Ilmassa on maan ja sammaleen tuoksua, jossain lirisee. Romahtanut osa vai tarkoituksellista?

Taas metallisia reliefejä, ja vasemmalla jälleen ovi. Ei yhtä järeä kuin aikaisempi. Ja lammikko vettä jostain vuotavasta kohdasta.

Dotin mielestä jotain on pielessä.

Fynnin mielestä huoneessa on jotain epäilyttävää, mutta ei tarkempaa havaintoa. Ehkä se miten täällä kaikuu.

Katossa on ehkä kallionkieleke sammaleen peitossa, mutta pimeässä eikä näy kunnolla. Sara heittää heittoköyden, ja samalla hetkellä sammalen keskeltä tulee kellertäviä, ranteenpaksuisia limalonkeroita jotka alkavat vetää köyttä ylös.

Kieleke alkaa leijumaan alaspäin ja siitä tursoaa lonkeroita.

Fynn ottaa valokristallin ja sytyttää sen öljyllä, jos otus vaikka ei arvostaisi valoa. Sara lataa samantien kolme magicmissileä valmiiksi. Dot on miekan kanssa valmiina.

Otus alkaa hehkumaan valosta Fynnin saadessa kristallin käyntiin. Näyttää hehkuvan valossa muuten vain, mutta on ainakin näkyvä.

Tulee Fynniä kohti tarkoituksena halata Fynniä ja sulattaa Fynnin. 

Fynn läjäyttää vasaralla valejalkaan ja näyttää osuvan hyvin. Otus yrittää tehdä vasarasta tikkarin mutta ei onnistu. 

Sara ampuu, osuu hyvin mutta ei riitä tipauttamaan otusta.

Dot sivaltaa, osuu samaan kohtaan mihin Sara osui, ja puhkaisee koko klimpin joka putoaa.

Dot on järkyttynyt vähän kaikesta, Myös Saran magic missilestä koska taikuus wtf mitä helv

Saran muistellessa Dotille kaikkea mihin ollaan törmätty Fynn potkiskelee möykkyä ja etsiskelee mitä se on syönyt. Saran heittokoukku saadaan talteen mutta köysi on entinen. Lisäksi otuksen uumenissa on koruja jotka eivät ole sulaneet. Kolme sormusta, kaulanauha ilman lukitusmekanismia, arvokkaan näköisiä. 

Aseet pitää siivota lonkeroiden haposta joka näyttää olevan potenttia sotkua, kivivasarankin sihistessä.

Huonetta voi taas tutkailla tarkemmin. Seinässä olevassa ovessa on mustan auringon symboli. Ja vetokahva. Ja ajatus että se on ehkä parempi jättää seuraavalle kerralle.

Kompania palailee takaisin Hämäränpäähän, ja majoittaa Dotin miten pystyvät. Dotilla on kielimuuri vastassa, eikä edes yliopistolla ole kirkkolatinan taitajia.

Omenalaaksossa on paremmat kielelliset mahdollisuudet, joten Dot lähtee Saran mukana Omenalaaksoon.

Sara diilailee löydetyt korut. 600 hopeaa., hinnassa hyvin neuvoteltu ilma.