peli-34


Jumalsuut Kaer Magan reunalla
Pharast 28. Vuosi 4709 AR

Tapahtumat

Rikkoutunut Tuoppi nimisessä suojaisessa räkälässä päätettiin jatkaa tutkimuksia Augur peikkojen temppeliin, kerätyt vinkit tuli yhdistää ilman huomioita. Ja no, lie voisi onnistua jättimäisten peikkojen valtavassa kivisessä temppelissä. Vargur niminen peikkomuori otti vierailijat ystävällisesti vastaan. Kun ennustuksen tarve paljastui hienotunteiseksi ja rahakkaaksi keikaksi, hän ei voinut kuin suositella kahta ennustajaansa Nuregore nimistä taitavaa siskoaan tai herkkää nuorta lahjakkuutta Augustillea! Vaikea päätös tehtiin ja Augustille valittiin, vaikka hinta oli huomattava. Giselle sai siitä charmillaan leikattua vain siivun 600 kultakolikkoon!

Augustille, nuori ja arka peikko paljastui kuitenkin koko rahan arvoiseksi. Ennustus show teeneineen, riatuallisena vatan halkaisuna ja pikaisesti melkein myrkyävinä juoksevina ennustuksina oli arvokas. Murhaajien sali oli vilkkuen valaistu, vaikka syvällä ja kristallien koristama. Ryöstäjiin viittasi lyhyt murahdus piikikkäästä kahleesta? Vatsansa parahulttaisesti parantunut ja totaalisen väsähtänyt Augustille saatettiin vanhempien peikkojen toimesta pikaisesti pois. Jolloin jäi hetki pohtia Augustillen näkyjä. Scillilating hallit vastasivat oudosti valaisevalla virrallaan tilaa joka olisi syvyyksissä mutta silti aina valaistu. Piikikäs Kahle yhdistettiin orjuuttajiin.. orjuuttaja örkkeihin?!

Hämärvartijoiden päämajan legendaarisen karttahuoneen partioraporteista kerättiin tiedot, joilla Hämärpolusta voitaisiin siirtyä Sparklegrim yhdyskäytäviin joista noustessa Scillilating salit olisivat helpoiten uloittuvilla. Pikainen neuvottelu Talbrenin kanssa avasi Hämärpolun porukan käyttöön ja mukaan annettiin puolikas partio Hämärvartijoita - avaamaan ja sulkemaan tilapäinen aukko muurituksessa syvenpiin ja vaarallisempiin kammioihin. Ensin käytiin vielä selvittämässä "piikikästä kahletta" Lihamarkkinoilta, eli orjamarkkinoilta. Nemeijan kontaktiverkosta avasi tarinaa - Piikikäs Kahle oli todella örkkiheimo Urglinista, yksi brutaaleimmista. He olivat kuukausi sitten murhanneet Salakavala Käsi örkkiheimon kaikki orjat tehokkaana myynninrajoittamistoimena. Tämä oli kuitenkin poikinut sen jälkeen verisia nujakoita, ja Vapaatmiehet kuullessaan hirmutöistä ja sekasorrosta hommasi nopeasti Piikikkäälle Kahleelle kiellon palata orjamarkkinoille ja Kaer Magaan!

Kaupunkiin soluttautuneiden örkkien jahtaamisen sijaan päätettiin suunnta Puolhämärän polulle ja etsiä tie vaikka vaikeimman kautta pahantekijöiden jäljille, aika tikitti Ibhanin löytymiseksi mutta myös ryöstäjien lähestyvää pakoa ajatellen?! Puolhämärän polku oli hämmentävä vaellus alas - alas - alas, usein juuri vetokärryn kokoista luolaa seuraten, usein tiiliseinillä suljettua avanteita ohittaen lopulta päätyen harvinaisen pienelle - hobitin kokoiselle muuritukselle. Se avattiin kokeneesti Hämärvartijoiden toimesta, kun saattajajoukon johtaja Abra mutisi "Jos löydätte tien tien Mustaan Metsään, tuokaa tieto minulle.. kalaverlkojen aika lähestyy..".

Seinämän takaa paljastui vieläkin ahtaampi ryömintäkäytävä syvemmälle kylmään kiveen. Yrix ja Pepper suorittivat etuvartion jonka aikana paljastui ahdistavan kapea noin sata jalkaa pitkä ryömintä käytävä koko pitkäjalkojen joukolle. Lopulta sen perältä löytyneestä salista löytyi pitkulainen sali. Vasemmalla kiveen katoava mutta kookaskäytävä, keskellä Hämärvartijoiden partioiden suosittelema reitti... raskaasti romahtaneena ja oikealla... sieltä kaikui surullinen vääristynyt ja rienaava sävelmä. Muu joukko selvisi ryöminnästä viritetyn köyden ja liukkaiden liikkeiden avulla, vaikka Rakas oli lähes raahattava mukana. Ryömintäkäytävän toisessa päässä hämärvartijat olivat jo sulkeneet Puolhämärän polun näistä villeistä luolista.. seikkailu pimeydessä oli alkanut..

NPC:t

  • Augustille - Augur peikkojen temppelin nuori lahjakkuus, poikkeuksellinen ennustaja jolle näyt olivat vaarallisia.
  • Besel Ardoc - Yksi Ardoccien maineikkaista golemcraftereista. Vaikeasti tavoitettava työ- ja alkoholikko.
  • Crypmistress Valanthe Neressia - Jämäkkä ja elegantti Pharasmiitti, Jumalsuun hautakammioden johtajar.
  • Dakar - Commerce leaguen häikäilemätön, äärimmäisen vaikeasti tavoitettava johtaja.
  • Dormund Vesirius - Viimeisten riittien edustaja, Horus Ilaktyan vasen käsi ja toisen syntymän mestari.
  • Fasch - nuori neitokainen, katulapsi ja taskuvaras Bisin kurjalta puolelta.
  • Gerik Mubb - Reanimations epäkuolleiden verstaan ronski ja viinaan menevä (muodollinen) omistaja.
  • Gindalee - Puolituisrouva jonka kojusta Downmarketista löytää kirkollista reageliaa, kynttilöitä ja hajusteita.
  • Horus Ilaktyan - Viimeisten riittien mestari. Toisen syntymän pioneeri ja Ankar-Ten näkyvä voimahahmo.
  • Ibhan Penkar - Lapsijumalan eristäytyneen temppelin kadonnut acolyytti.
  • Jorda Dallabart - Sairaalloisen laiha omenakauppias charmikkaine vetokärryineen Bisissä.
  • Kanna, aka Jääneito - Kylmän kynsikäs maagitar. Menetti rakkaansa Guarinin Temppelissä, mutta sai vapauden etsiä uuden työn ja kenties rakkaudenkin Kaer Magan ulkopuolella?
  • Lyone Ekonian - Aspiksen vahvistettu hopeagentti, tutkimusmatkailija jo matkalla koillis Mindspin vuorille, etsimässä Pyhän Riimun Portaalia - thassilonian aikaista magian monumenttia.
  • Madame Krou - Valkean neidon bordellin reteä emäntä, ohjastamassa lihallisiin ja lihattomiin iloihin.
  • Maran - Marenkikauppias Dawnmarketissa, levoton kääpiö jolla on aina tarjolla hieman palanutta kakkoslaatua.
  • Mickey - Muminahin palkkomiekkojen jousitaituri, synkkä ja kummallinen gnome joka toimii rahasta. Vapaalla jalalla - Kaer Magassa?
  • Neiti Höyhen - ihastuttava, mutta myös kummastuttava entiteetti Punastuvan Ruusun talossa.
  • Rogard Hammerfell - kääpiö joka komentaa Hämärvartiostoa, turvaten Puolhämärpolun kauppaliikenteen sekä kaupungin alaiset kammiot.
  • Rottien prinssi Oliwer - Kahdesti karkoitettu nuorukainen rotat aina vanavedessään.- Tavattu eteläisessä Bisissä.
  • Shamalay Kasan - Armoitettu lapsijumalan korkea papitar. Eristäytyneen temppelin johtaja ja Ankar-Ten näkymätön voimahahmo.
  • Talbren - Haltia nainen, Hämärvartioston päiväkomentaja. Tiukka mutta asiallinen.
  • Todor Mozes - Muminahin palkkamiekkojen kolmasti kaatunut sininen maagi. Paossa paljastettuaan Muminahin palkkamiekkojen kontrahdin Kaer Magaan matkanneiden Aspisten kanssa.
  • Ulgan Trask - Pohjoisen nainen joka kaupittelee näyttävää ja suhteellisen edullista korua Dawnmarketissa. Ihastunut kadonneeseen Ibhaniin?
  • Yrf - Hiisi joka tavoittelee maailman mainetta, tai aikaista eläkettä jöngloteeressaan kolmea lemmikkisiiliään.
  • Vadoma - Nideri teatterin näyttävä maagitar, joka Nideri teatterilla lähinnä kaitsi hiisiä. Kateissa, karannut Kaer Magasta Aspiksen kostoa - mutta missä on Juventius?
  • Vargun - Augur peikkojen temppelin emo, se jota oli siunattu käytöstavaloilla ja logisella ajattelulla.