The Skeletons: pohdintoja pelistä

Pääsin lauantaina (5.2.) pitkästä aikaa roolipelaamaan vanhojen kaverieni kanssa. Peliksi valikoitui The Skeletons (https://bullypulpitgames.com/games/the-skeletons/), "meditatiivinen rakenteellinen freeform-peli luurankovartijoista".

Olimme puhuneet pelistä joskus aikaisemmin, mutta muut tunsivat pelin vain siltä lyhyeltä esittelyltä, jota olin siitä tarjonnut. Meitä oli kolme pelaajaa ja päätimme pelata kiertävällä pelinjohtajalla. Olin itse lukaissut säännöt etukäteen ja referoin niitä toisille sitä mukaa kuin pelasimme. Emme siis suunnitelleet pelaamista sen enempiä etukäteen: valmishahmot vaan pöytään ja menoksi.

Pelin kantavat ideat

Pelin ideana on tosiaan pelata hautaholvia vartioivia epäkuolleita. Nämä ovat "eläviä" vain silloin, kun luolastoon tunkeutuu joku ulkopuolinen. Tällöin heidän tulee surmata tai ajaa tunkeilija pois. Hahmojen toiminta on siis hyvin tiukasti rajattua. Muun ajan pelaajien tulee istua hiljaa pimeässä.

Peli rytmitetty niin, että tunkeilijat ja pimeässä istumiset vuorottelevat. Tunkeilijoista on annettu valmis lista ja samoin pimeässä istumisia on eri pituisia rupeamia. Mukana on myös pari listaa, joista valitaan seurauksia tunkeilijoiden torjumiselle ja pitkien ajanjaksojen kulumiselle.

Peli päättyy, kun pelaajista siltä tuntuu tai kun he ovat pelanneet viimeisen tunkeilijan hyökkäyksen, jossa luurankovartijat väistämättä tuhoutuvat. Kaikki sitä edeltävät tilanteet päättyvät siis automaattisesti hahmojen voittoon.

Havaintoja pelistä

Pelissä on paljon "nukkekoteilua", kun pelaajat piirtävät yhdessä vartioitavan luolaholvin, täydentävät hahmojensa kuvia ja muokkaavat näitä pelin tapahtumien edetessä. Tämä visualisointi oli ihan kivaa, kun ainakin itse olen tottunut välttämään kaikenlaista visualisuutta pelatessa. Se tuntui vahvistavan mielikuvaa hautaholvista.

Teknisesti ottaen hautaholvia olisi voinut käyttää myös pelisisällön luomiseksi, mutta sitä ei meidän pelissämme juuri tapahtunut. Tunkeilijoiden kimppuun käytiin melkolailla heti eivätkä luurankovartijat tarvinneet haudan puitteita tunkeilijoiden torjumiseen. Pelin "tappakaa tunkeilijat" -lähtöasetelma ei oikein tukenut haudan tuomista esiin pelatessa.

Valmiit listat toimivat paremmin, etenkin tunkeilijoiden osalta. Sinne oli taitavasti valikoitu erilaisia asioita, joista oli helppo kehittää peliä ja jotka oli helppo nähdä merkityksellisiksi myös luurankovartijoiden kannalta. Kiertävä pelinjohtaminen ja ylipäänsä sisällön improaminen sujuivat siis ongelmitta.

Pelin hahmoihin oli liitetty valmiita kysymyksiä, joihin oli tarkoitus vastata vähitellen pelin kuluessa. Näin luurankovartijoiden taustat kävisivät ilmi ja kenties siitä muodostuisi jotain teemaa tai tarinaakin pelin tapahtumille.

Itse olin aiempien pelikokemusteni myötä (esim. Vuoren velho) tottunut tuottamaan tarinaa keksimällä vähitellen hahmoni taustaa. Tässä nimenomaisessa pelissä määritin ensin, että hahmoni oli kuuluisa soturi ("hahmon suurin uroteko?"), sitten että hän oli rakastanut prinsessaa ("ketä rakastit?") ja että hän vartioi vapaaehtoisesti tuon prinsessan hautaa ("mikä täällä muistuttaa menneisyydestäsi?"). Toisille pelaajille tämä ei varmaankaan ollut yhtä tuttua, eivätkä heidän hahmojensa kysymyksetkään ehkä olleet parhaita mahdollisia apuja tällaiseen. Näin jälkikäteen ajatellen tästä olisi varmaan ollut hyvä keskustella ennen pelaamista ja huomioida tämä mm. valmishahmoja valikoidessa.

Pimeässä istumisen on tarkoitus vähitellen lisääntyä pelin aikana. Aluksi tunkeilijoiden väli on vain muutamia vuosia, joten pimeässä istutaan muutamia kymmeniä sekunteja. Myöhemmin tunkeilijoiden välillä on satoja vuosia tai jopa aikakausia, jolloin pimeässä istumistakin tulee useampia minuutteja.

En huomannut kysyä kanssapelaajien kokemuksia pimeässä istumisesta, mutta itseeni se ei oikein tehnyt vaikutusta. Istumisajat olivat aivan liian lyhyitä, että niissä olisi ehtinyt pohdiskelemaan "aikojen painoa" tai luurankovartijoiden kovaa kohtaloa. Lisäksi peliteksti linjasi, että luurankovartijat eivät voineet pimeyden aikana tehdä mitään, eivät edes miettiä. Ne olivat "elossa" vain tunkeilijoiden saapuessa. Tämä tuntui oudolta: tämän yhden pelikokemuksen pohjalta tuntuisi järkevämmältä, että vartijat ovat toimintakyvyttömiä, mutta ajatus liikkuu. Näin se pimeässä istuminen olisi voinut olla enemmän fiilistelyä siitä, miten aika virtaa ohitse, mutta itse ei voi tehdä mitään, koska kukaan ei tule hautaholviin.