Omenalaakso (Them Deeper Bones)

Omenalaakso on mun hiekkalaatikkopeli Them Deeper Bonesin default-settingissä, sellaisessa kansallisromanttisen elovenahenkisessä high fantasy -maailmassa. Peliä on tarkoitus pelata episodimaisesti vaihtelevalla porukalla netin yli discordissa satunnaisin väliajoin. Se seuraa tuoreen tutkimusmatkailijaseuran matkoja Mustan kilven kantonin rajojen taakse rahan ja seikkailun perässä.

Mun tavoitteet pelille on jokseenkin seuraavat:

Pelata hiekkalaatikkopohjaista peliä heksakarttoineen ja downtimeineen kaikkineen.
Testata, mitä työkaluja multa puuttuu TDB:n työkalupakista, joita tarvitaan tämäntyyppisen pelin vetämiseen.
Tutkia millainen tämä default-setting on sen myötä mitkä yksityiskohdat kiinnostavat pelaajia siinä.
Kokeilla miten Discord toimii kampanjapelin alustana ja mitä kaikkea se voi tarjota, jos ei käytetä VTT:tä.

Ensimmäinen pelikerta oli eilen. Aloitettiin teknisellä testailulla, kuten tällaiseen kuuluu. Aika pian sain kuitenkin selitettyä perussettingin ja päästiin hahmonluonnin pariin, ja kuten toivottua, se oli nopeaa, ja saatiin pelaajaryhmäksi seuraavanlainen porukka:

Fynn, paimenten paimen. Paikallinen pakanasaarnasmies ja lammaspaimen. Ryhmän taistelija.
Sara, etsivä (sellainen suurennuslasin kanssa puuhaava tyyppi). Innokas nuori seikkailijanalku. Magiankäyttäjä.
Karhukaartin Gi. Keski-ikäinen uramahdollisuuksien puutteeseen kyllästynyt vartija. Hahmoluokaltaan ekspertti.

Oli mukava huomata, että sain pelaajille läpi hyvin sen ajatuksen, että hahmoluokka ei sinänsä rajoita hahmon taustaa, vaan on enemmänkin lisätaitoja, joita hahmolla on käytettävissään.

Tämä kolmikko oli hankkinut viimeisillä säästöillään osakkuudet tutkimusmatkailijoiden seurasta — lupalapusta tehdä muuten tabua asiaa, ja matkata Pyhän liittovaltion yhdeksän kantonin rajojen ulkopuolelle. Ja tuoda sieltä löytämänsä aarteet takaisin.

Seikkailu alkoi kesän ensimmäisestä päivästä 298KJ, Omenalaakson piispa Kjellin saatellessa uusia tutkimusmatkailijoita ulos kaupungista ja varoitellen sitä, että moni seura oli kääntynyt pimeille poluille matkattuaan pois kantoneiden alueilta, silmäillen Fynniä todella pahalla silmällä. Kjell on hahmojen kontakti kirkkoon ja kantonien hallintoon. Toistuva PJH, joten halusin esitellä hänet heti alkuun.

Hahmot suuntasivat Fynnin kuuleman tarinan perusteella (Fynnin pelaaja oli pelannut yhdessä aikaisemmassa TDB-testipelissä, joten totesin tämän kuulleen pelikertansa tapahtumat tarinana joltain matkamieheltä) kohti pohjoisia kukkuloita (jonne muutaman päivän matka) ja siellä seisovaa "Jättiläistä" (jonkinlainen patsasmonumentti).

Matkanteko sujuu mukavasti ja reittiä suunnitellaan lennosta. Sää on mainio ja välillä pysähdytään keittämään kahvit vehnäpeltojen reunalle.

Ensimmäisenä yönä nopat tuovat tilanteeseen satunnaiskohtaamisen — PJH, jonka suhtautuminen hahmoihin on suorilta luottavainen. Olin pohtinut muutaman erilaisen hahmon valmiiksi ennen peliä, joten tämä oli Dana, yksi paikallisista lammaspaimenista, Fynnin vanha tuttava. Dana oli ollut etsimässä laumastaan kadonnutta lammasta, kun yö oli laskeutunut ja hän oli huomannut seurueen nuotion. Danalle tarjottiin yösija leiristä ja kun kyseltiin, hän mainitsi lähistöllä olevasta kivikehästä, jossa hän oli ollut pitämässä leiriä. Gi ja Sara toteavat tämän olevan niin mielenkiintoista, että he haluavat lähteä tutkimaan asiaa, vaikka se tarkoittaa Jättiläisen joutuvan odottamaan.

Kivikehä on stonehengemäinen monumentti. Hahmot kuluttavat hyvän tovin tutkien sitä — Sara on varma sen maagisuudesta (magiankäyttäjät pystyvät aina arvioimaan alueella taikuutta tai ei) ja lopulta Gin onnistuu puolivahingossa avata jonkinlainen kaksiulotteinen portti tai maaginen oviaukko kivikehän keskelle, tosin mies pääsee melkein hengestään, kun on portin avautumiskohdalla saadessaan efektin aikaan.

Portista sisään hetken pähkäilyn jälkeen ja ihmettely siitä, kuinka ollaan siirrytty selkeästi jonkinlaiseen hyvin pimeään käytävään. Käytävästä löytyy seikkailun jännittävin kohtaaminen — jättiläishämähäkki, joka on rullannut vielä pyristelevän lampaan mytyksi verkkonsa sisään odottamaan myöhempää. Taisteluhan siitä tulee, ja se on todella tiukan tuntuinen. Ensimmäisellä kierroksella kukaan ei osu, joten panokset kovenevat ja osumat muuttuvat suorilta todennäköisemmiksi. Vaikka Sara taikoo taikanuolen ja Fynn onnistuneesti paukkaa hämähäkkiä sauvalla, otus ei ota kaatuakseen. Vasta toinen taikanuoli tiputtaa otuksen. Pelikerta päättyy siihen, että hahmot vapauttavat lampaan, tutkivat seitit (aarteita) ja toteavat palaavansa tähän outoon luolaan paremmalla ajalla.

Pelin jälkeen pistettiin ylös asiat, jota seura oli päässyt tutkimaan ja jaettiin expaa asianmukaisesti.

Peli oli yhdelle pelaajista ensimmäinen etäpelikokemus, joka oli hänelle uutta ja ihmeellistä, mutta kuulemma nautti siitä.

Discord osoittautui hyväksi ratkaisuksi TDB:n vetämiseen. Pelinaikaiseen touhuun minulla oli 6 tekstikanavaa ja yksi videokanava. Tekstikanavista neljä oli eri TDB:n raameille, yksi nopanheitoille ja yksi meemikuville ja muille reaktioille.

Neljä raamituskanavaa tarkoitti sitä, että kun zoomattiin sisään vaikkapa taktiseen raamiin, mentiin sen tason kanavalle tekstipuolella ja hoidettiin asiat siellä, ja kun palattiin takaisin ulospäin isompaan raamiin, esim. luolaromppaukseen, ei tarvinut skrollailla taistelutekstien halki päästäkseen katsomaan viimeisintä tilannekuvaa.

Nopille oma kanava oli ihan hyvä, tosin siis virtuaalinopat eivät ole yhtä mukavia kuin oikeat, mutta toimivat tarpeeksi hyvin tässä kontekstissa.

Ja paras keksintö ikinä (en muista keneltä tämän SRS:n lounaschateissa kuulin) oli tuo reaktiokanava, jonne pelaajat pystyivät pistämään giffejä ja kuvia ja pölisemään kun pelissä tapahtui asioita. Korvaa yllättävän paljon sitä sellaista sosiaalista höhöttelyä, mitä roolipeleissä on huomannut kaipaavansa.

Peli osoittautui ensimmäisen pelikerran myötä oikein hauskaksi, mutta jännittäväksi seikkailupeliksi, kuten tarkoituskin. Ja jatkuu lähitulevaisuudessa. Ehkä hieman enemmän luolien koluamisella ja arvoitusten ratkomisella.