(modernin) roolipelaamisen identiteetti
Vilin ja Petri Leinosen ansiosta päätin avata vanhan matoisen arkun.
Mitä roolipelaaminen on?
Vastausta on kait haettu runsaat 40 vuotta. Voiko Pelilaudan porukalla päästä jonkinlaiseen konsensukseen siitä, mistä edes puhutaan, kun etsitään roolipelaamisen identiteettiä?
Tämä kuva on yhtä paljon provo kuin oma yritykseni määrittää roolipelaamisen tilaa tai tiloja. Jos tämä kirvoittaisi keskustelua?
Syy, miksi puhun identiteetistä on se, että erilaisten roolipeliteoreettisten määritelmien (definition) ongelmat kertovat mielestäni siitä, ettei ilmiön määritteleminen itse asiassa ole objektiivinen ongelma, vaan identiteettiongelma. Pelaamisen tapoja ja päämääriä on monia, ja kun eri lailla harrastavat kokoontuvat yhteen, usein tuntuu syntyvän vain paljon porua tyhjästä.
Mitä ajattelin tätä jakoa tehdessäni?
Oldschool on selkeä ja vakiintunut roolipelaamisen muoto. Oldschoolin pelaajilla ei ole identiteettiongelmaa, ja siksi he usein (epäoikeutetusti) ovat naureskellen ihmetelleet, miksi jotkut vääntävät aiheesta eivätkä vain pelaa roolipelejä. Tai heidän ainoa identiteettiongelmansa oli harrastuksen nörttiys. Mutta se leima alkaa olla jo kadonnut, kun olschool roolipelaaminen on valtavirtaistunut.
Larpit ovat nykyään vakiintunut ja näkyvä roolipelaamisen muoto. Larppaajilla ei ole identiteettiongelmaa, koska toiminnan fyysisyys ja usein käytetty rekvisiitta - siis muoto - tekee siitä selkeän omaleimaisen. Harrastajilla itsellään on ollut erilaisia identiteettikriisejä ja siitä johtuvia manifesteja, mutta en ole huomannut, että pähkäily toiminnan teoriasta olisi samanlaisessa umpikujassa kuin itseään etsivillä pöytäroolipelaajilla.
Modernit lautapelit ovat itsestäänselvyys.
Sitten on näitä välimuotoja, joita olen koittanut määritellä esimerkkien avulla. Muitakin esimerkkejä voisi keksiä, nämä vain nousivat itselleni ensimmäisenä mieleen. Oleellista on, että näilläkin toimintamuodoilla on etabloitunut asema ja vankka kannattajakuntansa, ja niille osataan tehdä pelejä, jotka yleisö (ja koulutettavat, opiskelijat) ymmärtävät ja ottavat hyvin vastaan. Löytyy isoja ja menestyneitä kaupallisia sovelluksia.
Olen itse kokenut, että (modernit/kokeelliset) roolipelit tarjoavat hybridin näiden etabloituneiden pelimuotojen välillä. Olen kutsunut tätä vaihdellen freeformiksi tai pöytälarpiksi. Freeform voi tosin tarkoittaa melkein mitä vain ja pöytälarppi on itsessään hybridikäsite, joka nojaa muihin pelimuotoihin. Eli sanat ovat epätyydyttäviä. Mutta olen ihan tyytyväinen tästä identiteetistä.
Kun miettii pyrkimystä ymmärtää (modernia pöytä)roolipelaamista, mikä tulokulma pitäisi valita? Onko pöytäroolipelaaminen hybridiä (keskiössä) vai jossakin tavanomaisen ulkopuolella? Onko ei-oldschool roolipelaamisella enää itsenäistä tilaa ja identiteettiä Oldschoolin ja LARPin etabloiduttua?